• Milja Julia

Kehonkuva ja suhtautuminen syömiseen

Olen tässä viimeaikoina pyöritellyt kovasti erilaisia mielenterveyteen liittyviä teemoja mielessäni. Olen myös tuntenut suurta tarvetta kirjoittaa ja puhua näistä aiheista. Tokaisin äsken puolisolleni, että haluan tänä vuonna astua ulos "kaikista kaapeista" viitaten siihen, että haluan puhua avoimesti masennuksesta ja ahdistuksesta, mielialalääkkeistä, terapiasta ja kaikesta mikä liittyy mielenterveyteen ja sen hoitamiseen.


Oma keho tuntuu lisäkilojen myötä vieraalta ja olo on tukala. En kuitenkaan vihaa enää itseäni, mikä on huima parannus aiempaan kehonkuvaani.


Kerroin tänään Instagramissa aloittavani huomenna 4.1. vegaanihaasteen. Aloitan humenna myös vakavissani laihdutusprojektini. Nämä asiat ovat saaneet miettimään paljon omaa historiaa liittyen omaan kehonkuvaan ja syömiseen.


Flirttailua syömishäiriön kanssa


Hypätään ajassa reippaasti taaksepäin: kehonkuvani on oikeastaan aina ollut huono enkä ole koskaan kokenut itseäni tarpeeksi kauniiksi tai hoikaksi. Muistan jo lapsena ajatelleeni, etten ole tarpeeksi hoikka. En osaa sanoa, mistä tällainen ajatus on tullut, sillä kotona ei koskaan ole kritisoitua painoani tai suhtauduttu syömiseen mitenkään erikoisesti, oikeastaan ruokailu on aina ollut perus terveellistä ja arkista. Ajatus liian painavasta kehosta on kuitenkin kalvanut viime vuosiin saakka.


Noin 10 vuotta sitten kävin läpi erilaisia syömishäiriövaiheita. Mitään ei kuitenkaan koskaan diagnosoitu, sillä en hakenut apua pahimpina aikoina vaan ihannoin omaa, kontrolloitua syömistäni. Elin noin vuoden ajan minimikaloreilla, laihduttaen niin paljon kuin vain voin. Paino oli alimmillaan reippasti alipainon puolella. Noista ajoista ei löydy juurikaan kuvia, sillä en mielestäni koskaan ollut tarpeeksi laiha jotta olisin voinut olla kuvissa.Kun keho alkoi taistella vastaan kovempaa ja itsekuri loppua, seurasi laihduttamista buliminen vaihe: vuoroin söin itseni ähkyyn kamalassa nälässä, oksensin ja taas laihdutin minimikaloreilla. Tätä vaihetta kesti melko kauan, ehkä noin 2 vuotta. Aivan kamalaa ajatella, miten sitä on itseään ja kehoaan kohdellut ja kuinka sairaalta tuollainen käytös nyt, terveenä, kuulostaa. Muutaman vuoden jälkeen syöminen palautui pikku hiljaa normaaliksi, mutta erilaiset syömishäiriöön liittyvät pakkoajatukset pitivät pintansa. Myös dysmorfia (dysmofrinen ruumiinkuvan häiriö) on ollut sitkeä osa elämääni lähes niin kauan kuin muistan. Onneksi tätä on työstetty nyt vanhempana terapiassa, minkä avulla itseä kohtaan suuntautuvista armottomista ajatuksista on helpompi päästää irti.


Noihin aikoihin tuli tietysti googlailtua paljon omia tapoja ja oireita ja näin keittiöpsykiatrina diagnosoin itselleni epätyypillisen syömishäiriön (ednos, ed). Syömishäiriökeskuksen sivuilla hyvä tiivistelmä ednoksesta, mutta lyhyesti: "Epätyypillinen syömishäiriö on nimeltään hieman harhaanjohtava, sillä kyseessä on kaikista yleisin syömishäiriö. Suurin osa syömishäiriöitä sairastavista ei täytä kaikkia laihuushäiriön, ahmimishäiriön tai muun määritellyn syömishäiriön diagnostisia kriteerejä, jolloin he voivat saada diagnoosiksikseen epätyypillisen syömishäiriön."


Kehopositiivisuus ja normaali syöminen


Vasta viimeisen parin vuoden ajan olen kokenut syömiseni normaaliksi ja jos katsoo vuotta 2020, on syöminen ollut liiankin rentoa. Lähiaikoina olen ennemminkin syönyt liian paljon ja liian epäterveellisestä, kun aiemmin ongelmana taas oli liian vähäinen ravinto. Äärilaidasta toiseen on siis kuljettu, mikä on itselleni muutenkin valitettavan luontaista. Tänä vuonna 2021 tarkoituksena on voida hyvin sekä omassa kehossani että mielessäni, pudottaa painoa maltillisesti ja saada elämään lisää hyvää tekeviä rutiineja.


Mielestäni on ihan mahtavaa, että kehopositiivisuudesta puhutaan nykyään niin paljon. Kumpa itsekin teininä olisi nähnyt erilaisia vartaloita, tavallisia, normaaleja naisvartaloita eikä vain huippuhoikkia mallin kroppia. Ei sillä, että syyttäisin tuollaista kuvastoa omista kehonkuvaan liittyvistä ongelmistani, mutta on hyvä, että nykyään kaikkia kehoja pidetään kauniina. Valehtelisin jos väittäisin, että olen sinut itseni kanssa nykyään, mutta ainakin sitä kohti vahvasti kuljetaan.


Mielenkiintoinen ja tärkeä kirja, mikä jokaisen kannattaisi lukaista läpi.

Olipa random avautuminen, mutta teki hyvää. Jotenkin olen alkanut kokea todella suurta tarvetta kirjoittaa ja puhua asioista ääneen, nostaa erilaisia mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyviä aiheita esiin. Kirjoitan ennenkaikkea itselleni, tämän keveän tunteen vuoksi, jonka saavutan kun kirjoitan asioista. Toivon tietysti myös, että joku voisi saada tämän tyyppisistä kirjoituksista vertaistukea tai toivoa siihen, että omaan kehoon voi alkaa suhtautua myönteisesti.


- Milja

65 views0 comments

Recent Posts

See All
LIITY SEURAAJAKSI
  • YouTube
  • Instagram

©2020 by Milja Julia.