• Milja Julia

Vuoden 2021 hyvinvointitavoitteet

Mainitsin aiemmin Instagramissa miettiväni elämäntapamuutosta ja sitä, rohkenisinko kirjoittaa siitä avoimesti. Olen nyt miettinyt asiaa ja päättänyt kirjoittaa asiasta kahdesta syystä: motivoidakseni tällä tavoin itseäni ja dokumentoidakseni prosessia. Olen muuten aika määrätietoinen ja pysyn tavoitteissani, mutta mitä tulee painonhallintaan ja liikuntaan....siinä on paljon tekemistä. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen tarvetta painonpudotukselle enemmän huonon olon kuin ulkoisen olemuksen vuoksi. Rakastan tavoitteita ja suunnittelua, listoja ja erilaisten projektien toteuttamista ja seuraamista, joten aion soveltaa tätä myös tähän hyvinvointiprojektiin.


1. Säännöllinen liikunta

Haluan löytää taas liikunnan ilon ja saada sen rutiiniksi. Kun tämä osio on kunnossa, on painonpudotuskin paljon helpompaa.


2. Painonpudotus

Vuoden 2020 aikana ylimääräisiä kiloja on kertynyt 15 kg. Vuoden 2021 aikana on tarkoitus päästä näistä eroon.


3.Mustavalkoisesta ajattelusta luopuminen

Tällä tarkoitan sitä, että syöminen ja liikunta olisi jatkuvasti tasapainossa. Tällä hetkellä mieleni helposti hakeutuu joko hällä väliä -moodiin tai tiukkojen kuurien suunnitteluun. Mikä ei toimi ja vaikka järjellä tietää, ettei tuollainen kannata niin siihen sitä helposti kuitenkin palaa. Tarkoituksena on siis ravistella terveyteen liittyviä huonoja tapoja sekä mielen että kehon tasolla.


4. Hyvinvointiprojektin dokumentointi

Blogi, Instagram. ruokapäiväkirja, urheilutulosten ja painon seuranta. Luvut kannustavat ja konkretisoivat ja pieniäkin edistyksiä voi juhlistaa, kun ne tekee näkyväksi. Toivon myös sen kannustavan, että olen päättänyt kirjoittaa projektista avoimesti. Nyt suuria suunnitelmia ei voi vain hiljaisuudessa pyyhkiä maton alle ja unohtaa.


Miten aion päästä tavoitteisiin?

Koska suunnitelmallisuus toimii elämässäni muutenkin hyvin, yritän nyt parhaani mukaan soveltaa sitä myös tähän hyvinvointiprojektiin. Painoa seuraan viikottain ja aion myös pitää ruokapäiväkirjaa. Tähän kannustaa myös epämääräiset vatsavaivat, joiden syytä yritän selvitellä. Tammikuussa aloitan kolmen kuukauden juoksuohjelman! Tarvitsen aina jotakin tavoitteita ja selkeitä syitä jonkin asian tekemiseen, joten tällaisen keksin itselleni. Ajattelin että kolme kuukautta on myös hyvä asia jonkin asian ylläpitämiseksi, tämän jälkeen voi tehdä väliarvioin ja katsoa miten jatkaa.


Pyrin yksinkertaisesta luomaan säännöllisiä rutiineja, joiden myötä vointi muuttuu ja paino putoaa. Kun saa jonkin asian rutiiniksi, ei asian kanssa tarvitse enää taistella ja puntaroida tehdäkö vaiko ei.


Mikä estää tavoitteiden toteutumisen?

Huonot rutiinit, luovuttaminen, mustavalkoisuus ja asian pyyhkiminen kaikessa hiljaisuudessa maton alle.


Olen lukemattomat kerrat aloittanut kamalia kitudieettejä tai asettanut itselleni turhan kunnianhimoisia tavoitteita ja niiden epäonnistuessa tai tuntuessa liian ikäviltä, unohtanut kaiken vähin äänin. Miksi sitä pitääkin aina kokeilla radikaaleja keinoja vaikka tietää, että hidas ja järkevä muutos on paljon pysyvämpi? Jos olisin alunperin malttanut edetä hitaasti, olisin jo tavoitepainossani jojoilun sijaan. Aiemmin olisin määritellyt itselleni jonkin 3 kk:n superdieetin, joka olisi ollut niin epämiellyttävä että olisin kyllästynyt laihduttamiseen ja liikuntaan jo ensimmäisen viikon aikana. Yritän tällä kertaa, vihdoin, viisastua aiemmista kokemuksista ja antaa itselleni koko vuoden 2021 aikaa löytää uudet, paremmat elämäntavat.


Millaisia tavoitteita tai haaveita sinulla on vuodelle 2021?


- Milja

14 views0 comments

Recent Posts

See All
LIITY SEURAAJAKSI
  • YouTube
  • Instagram

©2020 by Milja Julia.